✝ Eskimiitti

k. 01.06.2019

Lempinimi Miina Rotu, sukupuoli Suomenpienhevostamma
Syntymäaika 03.04.2015 Säkäkorkeus 142cm
Väri Hopeanruunikko Rekisterinumero VH15-018-1389
Painotuslaji Koulu- ja valjakkopainotus Omistaja Anniina N. (VRL-09182)
Koulutustaso Helppo B, vaativa valjakko Kasvattaja Eeva Jokisuo evm
VIR MVA - myönnetty 25.03.2017
Champion - myönnetty 09.06.2016
KTK II - myönnetty 20.10.2015
KRJ I - myönnetty 15.05.2016
VVJ I - myönnetty 31.05.2016
SLA I - myönnetty 20.09.2016
Ikäryhmäkilpailujen kolmannessa osakilpailussa 15.08.2015 jaettu 10. sija (4-vuotiaat) pistein 3+3+10=16.
Askellaji-/koulukokeessa 10/21, 50cm estekokeessa 17/21 ja rakennearvostelussa I-palkinto.

Historiaa

Eskimiitti kuulosti myynti-ilmoituksessa jo niin suloiselta nimeltä, että sitä oli pakko lähteä katsomaan - vaikka tamma asusti tuohon aikaan Hangossa, jonne on meiltä Pohjois-Savon pohjoisosasta melkoinen ajomatka. Mukaani lähti tuolloin hyvä ystäväni ja tallimestarini Mikko, joka totesi minut hulluksi lähtiessäni niin pitkälle saakka kuvattoman ilmoituksen hevosen luokse. Kun Miina tuotiin meille näytille ensimmäisen kerran, Mikko otti kuitenkin sanansa takaisin nähdessään maailman suloisimman pienhevostamman jonka mies oli kuunaan nähnyt. Miina valloitti allekirjoittaneen paitsi kauneudellaan ja hyvällä rakenteellaan, myös ihastuttavalla käytöksellään, tamma kun tuli heti iloisesti tervehtimään meitä ja tutkimaan josko jommalta kummalta saisi kerjättyä rapsutuksia. Koeratsastuksen jälkeen olin täysin myyty, ja seuraavalla viikolla kävimme hakemassa Miinan kotiin Vanimaan.

Luonnekuvaus

Hoidettaessa Miina seisoo paikallaan vaikka ilman riimunnaruja, jos hoitajaa laiskottaa eikä tämä jaksa niitä kiinni laittaa. Tamma tottelee "seiso"-käskyä kuuliaisesti, joten vaikka se sattuisikin ottamaan askeleen kohti karsinassa odottavaa iltaruoka-annosta, jää se paikalleen ihmisen niin käskiessä. Hoitamisesta Miina ei pahemmin sano juuta eikä jaata, kyllä se siitä osaa nauttia, mutta viettäisi mieluusti aikansa kehittävämmän toiminnan (eli syömisen) parissa. Miina on oiva hevonen antaa lasten hoidokiksi, sillä heidän kanssaan tamma on hyvin kärsivällinen ja antaa anteeksi liian innokkaat harjanvedot. Jalkansa pikkutamma nostaa oikein mallikkaasti, eikä ryhdy vetämään niitä ennen aikojaan alas. Satulointi sujuu niin ikään ongelmitta, mutta suitsia laitettaessa Miina koittaa epätoivoisesti nostaa päänsä tallin kattoon välttääkseen suitsimisen - mikä toisaalta on yhtä tyhjän kanssa, jos normaalikokoinen aikuinen on varustajana, tamma kun on liian pieni tehdäkseen suurempaa vaikutusta hoitajan työhön.

Ratsuna Miina on perusosaava, taitaen helpon B:n tehtävät hyvällä menestyksellä. Pienestä koostaan huolimatta sillä on melko lennokkaat liikkeet, varsinkin kun sen saa verryteltyä kunnolla. Taipuminen on tamman heikompi osa-alue, jota täytyy työstää hyvän aikaa ennen kuin Miina taipuu rehellisesti rungostaan. Sillä on paha tapa huijata aloittelevaa ratsastajaa kääntämällä vain kaulaansa sisäänpäin niin, että sen ei oikeastaan tarvitse tehdä pahemmin töitä. Muuten se tekee mielellään töitä niin kentällä kuin maastossakin, ja toimii kevyillä avuilla ilman turhia vastaväitteitä. Kovaa kättä tamma ei tosin siedä lainkaan, eikä pelkää näyttää tyytymättömyyttään pienellä pukilla tai pystyynnousulla.

Valjakkoponiksi Miina on koulutettu jo nuorena, ja taannoin opitut taidot eivät ole päässeet ruostumaan vuosien saatossa. Päin vastoin, tamma on jatkanut kehitystään ja suorittaa nykyään vaativan tason yksilövaljakkoa. Sen bravuuri on ehdottomasti kestävyyskoe, heikkous taas tarkkuuskoe, mutta kaikista osa-alueista se suoriutuu viimeistään sisukkaalla yrityksellä. Ohjastaja saa olla tarkkana ettei tamma lähde vain ravaamaan haipakkaa eteenpäin vaan keskittyy oikeasti tehtäviinsä tarkkuus- ja koulukokeessa. Kestävyyskokeessa Miinan voi antaa edetä omassa tahdissaan eteenpäin huolehtien vain tarvittavista suunnanvaihdoksista.

Miina on helppo hevonen lastata ja se matkustaa niin yhdessä kuin kaverin kanssa nätisti. Sillä on tosin paha tapa rynnätä turhan nopeasti ulos trailerista, joten riimunnarun pitäjä saa käyttää reilusti rauhoittavia ääniapuja saadakseen tamman ulos rauhassa askel kerrallaan. Vieraissa paikoissa Miina osaa käyttäytyä hyvin, eikä suuri hevosmäärä hätkäytä sitä ollenkaan. Kilpailujen verryttelyyn saa ponin kanssa käyttää reilusti aikaa lähinnä rehellisen taipumisen vuoksi, sillä muuten se juoksee kisaradalla kakkosnelosen laudan taipumisasteella - joka ei muuten ole hyvä näky helpoissakaan luokissa.

Sukutaulu

i.

Herkkaus
sh, hprn, 140cm
evm

ii.

Metsämiekkonen
sh, klm, 150cm

iii.

Salavalas

iie.

Kannon Nonna

ie.

Harmella
sh, hprn, 142cm

iei.

Hopea-Nopea

iee.

Ruusunpuna

e.

Enniitti
sh, rt, 145cm
evm

ei.

Alvard
sh, rt, 145cm

eii.

Vitio

eie.

Silmun Saara

ee.

Unen Lahja
sh, prt, 144cm

eei.

Pekkuli

eee.

Uni

i. Herkkaus on kasvattajansa pitkän linjan hevosjalostuksen tulos, joka on toiminut nuoresta saakka siitosorin tehtävissä. Hopeanruunikon värin lisäksi sen jälkeläiset ovat perineet erinomaisen liikemekaniikan sekä pientä kokoa, eikä ihme - onhan ori itsekin vain 140cm korkea. Jalostustoimien lisäksi Herkkaus on koulutettu kouluratsuksi, jolta taittuvat helppo A-tasoiset tehtävät leikiten. Valitettavasti ori ei ole luonteeltaan kilteimmästä päästä, eikä esimerkiksi omistajaperheen lapsia päästetä hoitamaan oria ilman aikuisen valvontaa, se kun saattaa purra innokkaita lapsia ärsyyntyessään. Jo 28-vuotiaaksi ehtinyt ori viettää leppoisia eläkepäiviä kasvattajansa luona, jonka tilalla ori on koko elämänsä asustanut.

ii. Metsämiekkonen oli 150cm korkea kulomusta suomenhevosori. Se kilpaili menestyksekkäästi niin koulu- kuin esteratsastuksessakin, saavuttaen parhaimpana sijoituksenaan aluekoulumestaruuksien hopeaa yhdeksänvuotiskaudellaan. Kenttäratsastusta koitettiin orin kanssa pariin otteeseen, mutta kilpailut kaatuivat joka kerta maasto-osuuden vesiesteelle, jonka pelosta Metsämiekkonen ei päässyt yli lukuisista yrityksistä huolimatta. Luonteeltaan se oli muutenkin hieman "kyllä äiti"-tyylinen tossukka, joka toisaalta teki siitä helpon käsiteltävän. Oria tarjottiin kahden kauden ajan jalostukseen, jonka tuloksena orille syntyi 24 jälkeläistä.

ie. Harmella oli hopeanruunikko, 142cm korkea tamma, joka tuli tunnetuksi lähinnä jälkeläistensä kautta. Tamma nimittäin oli erinomainen periyttäjä, ja sen jälkeläiset ovat olleet isäorin kyvyistä tai painotuksesta huolimatta vahvoja erityisesti kouluratsastuksen saralla. Harmellaa käytettiin useaan kertaan näyttelyissä joista kotiintuomisena oli useimmiten I- tai II-palkinto, ja kahdeksanvuotiaana se hyväksyttiin pienhevoskantakirjaan II-palkinnolle. Poikansa Herkkauksen tavoin Harmella vietti koko elämänsä saman kasvattajan luona, jonka hoivissa tamma sai 11 jälkeläistä 25-vuotiaan elämänsä aikana. Harmella lopetettiin tarhassa sattuneen jalkavamman seurauksena.

e. Rautias, säkäkorkeudeltaan 145cm korkea Enniitti toimi pitkäaikaisen omistajansa kisahevosena kouluratsastuksessa, jossa he kilpailivat helppo B-tasoissa luokissa saavuttaen tasaisen hyviä suorituksia vuosi toisensa jälkeen. Kun tamman omistaja joutui liikenneonnettomuuteen Enniitin ollessa 13-vuotias, tamma myytiin valjakkoajosta kiinnostuneelle naiselle, joka koulutti Enniitin tähän lajiin hyvällä menestyksellä - tamma kilpaili uuden omistajansa kanssa monen vuoden ajan vaativissa valjakkoluokissa. Enniitin kiltti ja rauhallinen luonne sai omistajan pienet lapset innostumaan hevosista, jolloin tamma sai jatkaa ratsun uraansa opettaen uusia ratsastajiaan lajin saloihin. Tamma sai eläessään kaksi varsaa, jotka perivät emänsä luonteen lisäksi sen luontaisen taidon valjakkoajoon.

ei. Alvard syntyi Ruotsissa, jossa se vietti suurimman osan elämästään kilpaillen omistajansa tyttären kanssa helpoissa koululuokissa. Helpon käsiteltävyyden ja kiltin luonteensa takia Alvardia ei suunnitelmista huolimatta päätetty ruunata, ja hyvä niin - kun ori ostettiin Suomeen sen ollessa 11-vuotias, sitä jatkokoulutettiin kouluratsastuksessa helppo A-tasolle, jolloin sen kyvyt tekivät siitä halutun jalostusorin. 145cm korkea ori kiinnosti erityisesti pienhevoskasvattajia, jotka halusivat varsoilleen paljon liikekykyä pieneen pakettiin, ja kaikeksi onneksi Alvard periytti sitä erinomaisesti. Valitettavasti rautias ori jouduttiin lopettamaan vain 16-vuotiaana pahan ähkyn takia.

ee. Unen Lahja oli 144cm korkea punarautias tamma, joka oli nimensä mukaisesti varsinainen lahja enkelimäisen luonteensa takia. Tamma syntyi ratsastuskoululla, jossa se koulutettiin neljävuotiaana tuntihevosen töihin. Lahjasta tuli pian koulun suosituimpia hevosia pienen kokonsa ja tietysti myös luonteensa ansiosta, eikä se ratsunakaan lainkaan hassumpi ollut. Se pääsi toisinaan kilpailemaan ratsastuskoulun kilpailuihin helppo C-tasoisiin luokkiin, joissa se tutustutti monet nuoret ratsastajat kilpailujen maailmaan. Lahja sai eläessään vain yhden varsan, sillä tamma kuoli toisen varsansa synnytyksen aikana synnytyskomplikaatioon, jonka yhteydessä syntynyt varsakaan ei omistajien suruksi jäänyt eloon.

Jälkeläiset

s. 05.08.2015, t. Vaniman Emmitti, i. Memorio
s. 17.01.2016, o. Vaniman Kuusnelonen (Ch, KTK II, KRJ I), i. Kuusenkerkkä
s. 15.05.2018, t. Vaniman Rustiikki, i. Rikinä

Kilpailukalenteri

08.11.2015 NJ - Hiidenpelto - irtoSERT (pt. Jannica)
21.09.2015 VSN - Rohkelikko - RCH
28.10.2015 VSN - Seljasaaren Kartano - RCH
15.11.2015 NJ - Adina - irtoSERT (pt. Jannica)
15.11.2015 VSR - Suomenhevosten rotunäyttely - II-palk.
25.03.2016 NJ - Rosenhof - irtoSERT (pt. Kati)
31.03.2016 NJ - Seljasaaren Kartano - irtoSERT (pt. Kati)
23.10.2016 NJ - Horisontti - BIS5, MVA-SERT (pt. Kati)
02.02.2017 NJ - Koistila - BIS2, MVA-SERT (pt. Sorel)
15.01.2017 VSR - Suomenhevosten rotunäyttely - LKV2, I-palk.

KRJ - 53 sijoitusta, joista 14 on voittoja + 2 CUP
24.07.2015 KRJ - Shadiya Arabians - Helppo B - 1/40
29.07.2015 KRJ - Shadiya Arabians - Helppo B - 4/40
30.07.2015 KRJ - Shadiya Arabians - Helppo B - 1/40
01.08.2015 KRJ - Shadiya Arabians - Helppo B - 3/40
01.08.2015 KRJ - Holmberg - Helppo B - 4/40
01.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo B - 4/30
02.08.2015 KRJ - Prime Sporthorses - Helppo B - 2/30
02.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo B - 1/30
03.08.2015 KRJ - Runoratsut - Helppo C - 3/50
04.08.2015 KRJ - Runoratsut - Helppo B - 1/50
04.08.2015 KRJ - Shadiya Arabians - Helppo B - 4/40
04.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo B - 1/30
05.08.2015 KRJ - Shadiya Arabians - Helppo B - 6/40
05.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo B - 2/30
06.08.2015 KRJ - Prime Sporthorses - Helppo B - 4/30
06.08.2015 KRJ - Whispering Heaven - Helppo B - 1/24
07.08.2015 KRJ - Shadiya Arabians - Helppo B - 4/40
09.08.2015 KRJ - Prime Sporthorses - Helppo B - 1/30
09.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo B - 2/30
09.08.2015 KRJ - Aittohaara - Helppo B - 4/50
09.08.2015 KRJ - Whispering Heaven - Helppo B - 1/24
10.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo B - 1/30
12.08.2015 KRJ - Aittohaara - Helppo B - 4/50
12.08.2015 KRJ - Prime Sporthorses - Helppo B - 2/30
13.08.2015 KRJ - Prime Sporthorses - Helppo B - 5/30
13.08.2015 KRJ - Holmberg - Helppo B - 2/40
14.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo B - 3/30
15.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo B - 1/30
15.08.2015 KRJ - Prime Sporthorses - Helppo B - 3/30
15.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Steward - 4/47
16.08.2015 KRJ - Prime Sporthorses - Helppo B - 3/30
16.08.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B - 6/40
16.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Steward - Helppo B - 3/47
16.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo B - 4/30
17.08.2015 KRJ - Holmberg - Helppo B - 3/40
17.08.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B - 4/40
18.08.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B - 1/40
18.08.2015 KRJ - Holmberg - Helppo B - 6/40
19.08.2015 KRJ - Holmberg - Helppo C - 3/40
19.08.2015 KRJ - Aittohaara - Helppo B - 5/50
20.08.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 1/40
20.08.2015 KRJ - Holmberg - Helppo C - 5/40
20.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo B - 5/30
21.08.2015 KRJ - Prime Sporthorses - Helppo B - 3/30
21.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Steward - Helppo B - 1/47
22.08.2015 KRJ - Kilpailukeskus Steward - Helppo C - 2/19
23.08.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B - 5/40
25.08.2015 KRJ - Prime Sporthorses - Helppo B - 4/30
25.08.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 5/40
27.08.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B - 2/40
31.08.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 2/40
02.09.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 1/40
02.09.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B - 5/40
30.09.2015 KRJ-CUP - Runoratsut - Helppo C - 5/203
29.02.2016 KRJ-CUP - Fiktio - Helppo C - 17/224
VVJ - 45 sijoitusta, joista 6 on voittoja + 1 CUP
13.07.2015 VVJ - Muisto - Vaativa yhdistetty - 4/30
14.07.2015 VVJ - Muisto - Vaativa yhdistetty - 3/30
20.07.2015 VVJ - Muisto - Vaativa yhdistetty - 5/30
30.07.2015 VVJ - Muisto - Vaativa yhdistetty - 3/30
09.08.2015 VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Vaativa tarkkuuskoe - 4/30
11.08.2015 VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Vaativa tarkkuuskoe - 1/30
11.08.2015 VVJ - Villa Talvia - Vaativa yhdistetty - 4/30
14.08.2015 VVJ - Wyat Shetlands - Noviisi yhdistetty - 4/40
17.08.2015 VVJ - Kilpailukeskus Steward - Vaativa yhdistetty - 3/19
20.08.2015 VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Vaativa tarkkuuskoe - 2/30
21.08.2015 VVJ - Prime Sporthorses - Vaativa kestävyyskoe - 4/18
21.08.2015 VVJ - Fiktio - Vaativa yhdistetty - 5/30
21.08.2015 VVJ - Holmberg - Vaativa yhdistetty - 2/30
24.08.2015 VVJ - Prime Sporthorses - Vaativa kestävyyskoe - 4/18
25.08.2015 VVJ - Holmberg - Vaativa yhdistetty - 4/30
27.08.2015 VVJ - Prime Sporthorses - Vaativa kestävyyskoe - 2/18
02.09.2015 VVJ - Prime Sporthorses - Vaativa kestävyyskoe - 2/30
03.09.2015 VVJ - Prime Sporthorses - Vaativa kestävyyskoe - 1/30
04.09.2015 VVJ - Prime Sporthorses - Vaativa kestävyyskoe - 5/30
10.09.2015 VVJ - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 3/40
14.09.2015 VVJ - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 3/40
16.09.2015 VVJ - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 5/40
18.09.2015 VVJ - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 2/40
19.09.2015 VVJ - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 6/40
19.09.2015 VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 3/22
20.09.2015 VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 2/22
20.09.2015 VVJ - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 5/40
21.09.2015 VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 4/22
22.09.2015 VVJ - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 6/40
27.09.2015 VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 4/22
28.09.2015 VVJ - Sumusilmu - Vaativa yhdistetty - 2/17
29.09.2015 VVJ - Sumusilmu - Vaativa yhdistetty - 2/17
02.10.2015 VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Vaativa yhdistetty - 2/30
08.10.2015 VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Vaativa yhdistetty - 3/30
08.10.2015 VVJ - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 6/40
12.10.2015 VVJ - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 5/40
17.10.2015 VVJ - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 2/40
27.10.2015 VVJ - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 1/40
01.11.2015 VVJ - Mörkövaara - Vaativa yhdistetty - 1/30
11.11.2015 VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 3/30
13.11.2015 VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 3/30
14.11.2015 VVJ - Mörkövaara - Vaativa yhdistetty - 5/30
16.11.2015 VVJ - Mörkövaara - Vaativa yhdistetty - 1/30
19.11.2015 VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 3/30
22.11.2015 VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 1/30
30.04.2016 VVJ-CUP - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 8/96
VSR - 5 sijoitusta, joista 0 on voittoja
30.09.2015 VSR-CUP (valjakko) - Fiktio - Vaativa yhdistetty - 3/16
31.12.2015 VSR-CUP (koulu) - Susiraja - Helppo B - 12/135
31.01.2016 VSR-CUP (valjakko) - Fiktio - Vaativa yhdistetty - 2/9
31.03.2016 VSR-CUP (valjakko) - Fiktio - Vaativa yhdistetty - 2/9
30.04.2016 VSR-CUP (koulu) - Susiraja - Helppo C - 7/67

Päiväkirja & valmennukset

08.08.2015 - Olen suunnitellut jo jonkin aikaa vieväni hevoseni lähitallin maneesille irtojuoksutusta varten, ja kaksi päivää sitten soitin kyseisen tallin omistajalle varatakseni maneesin itselleni. Omistaja kertoi meidän olevan tervetulleita tänä päivänä, joten kävin hakemassa aamulla yönsä tarhassa viettäneet Tähden ja Miinan talliin harjattavaksi. Valitsin tämän kaksikon reissuun mukaan niiden oltua parin viime päivän ajan vähemmällä huomiolla, jonka halusin korvata niille erikoisreissun avulla - kumpikaan ei muutenkaan ole päässyt juoksemaan irtona varsavuosien jälkeen, joten olikin jo aika koittaa miten ne suhtautuisivat tähän liikutusmuotoon.

Miina odotteli karsinassaan sillä aikaa, kun harjasin Tähden lähtökuntoon. Sen jälkeen olikin Miinan vuoro päästä hoidettavaksi, joka oli hieman Tähden harjausta kinkkisempi homma, Miina kun oli kuorruttamassa itsensä oikein kunnon pölykerrokseen. Kumisukakäsittelyllä sain irtokarvat tammasta pois, jonka jälkeen nappasin harjakorista lyhytharjaksisen suan. Se ei tosin paljoa pölykerroksen kanssa auttanut, mutta saimpahan loputkin irtokarvat varisemaan tallin lattialle. Pölyharjaa sain käyttää usean harjauskierroksen ajan, jotta Miina näytti taas etäisesti sen väriseltä kuin sen kuuluisikin. Kaikeksi onneksi pöly ei näy hopeanruunikossa tammassa niin hyvin... Kavioiden puhdistuksen jälkeen Miinakin oli jo mallikelpoisen kansalaisen näköinen, jonka kehtasi hyvillä mielin viedä vieraalle tallille näytille.

Kun molemmat hevoset olivat valmiita lähtemään, lastasin ne tallimestari-Mikon kanssa traileriin ja lähdimme ajamaan kohti maneesia. Matka on onneksi vain kymmenisen minuuttia autolla ajettua, joten olimme hetkessä perillä määränpäässämme. Miia, tallin omistaja, otti meidät iloisella tervehdyksellä vastaan ja selitti muutamat perussäännöt tallilla ja maneesissa käyttäytymiseen liittyen, jonka jälkeen saimmekin ottaa tammat ulos trailerista. Talutimme neitoset Mikon kanssa maneesiin ja päästimme ne yhtä aikaa irti, kunhan ovi oli saatu suljettua perästämme. Molemmat seisoskelivat hetken ihmeissään paikallaan, kunnes Miina tajusi pääsevänsä liikkumaan vapaasti ja hypähti suoraan hurjaan laukkaan 180 asteen käännöksestä. Tähtikään ei kauaa paikallaan pysynyt, vaan meni ottamaan pienemmän tamman nopeasti kiinni. Kiittelin muutaman kerran Mikkoa, joka oli muistanut laittaa tammoille suojat jalkoihin ennen lähtöä, sillä tammojen äkkikäännöksissä olisi voinut nopeasti käydä huonosti. Vietimme maneesissa lopulta nelisenkymmentä minuuttia, jonka aikana tammat saivat välillä juosta itsekseen, välillä taas meidän määrätessä suunnan ja vauhdin. Kun lopulta pääsimme lähtemään kotia kohti, olivat sekä Tähti että Miina varsin tyytyväisen näköisiä päivän aktiviteettiinsa ja toistensa seuraan. Kotona ne pääsivät vielä kahdestaan samaan tarhaan Tähden tarhakaveri Soilin kanssa, jonne kolmikko sai pian nautittavakseen päiväheinänsä.

20.10.2015 - Ilmoitin Miinan lokakuun alussa kantakirjaustilaisuuteen, sillä tamma oli jo ehtinyt saavuttaa kantakirjakelpoisuuden näyttelyistä saamansa irtoSERT-maininnan myötä. Eilinen päivä menikin pitkälti tamman valmistelussa - hain Miinan sisälle parisen tuntia normaalia aikaisemmin, jotta sain rauhassa ensin harjata tamman ja sen jälkeen pestä sen läpikotaisin. Viime päivien sadekuurot eivät onneksi olleet tehneet tammojen tarhaa täydeksi kuravelliksi (kiitin jälleen kerran mielessäni Mikkoa, joka aikoinaan jyräsi mielipiteellään salaojituksen tarhoihin!), mutta pienen tamman jalat, häntä ja vatsanalus olivat kieltämättä saaneet varsin mukavan mutakuorrutuksen. Tamma kuitenkin nautti saamastaan huomiosta täysin siemauksin, joten hoitamiseen meni loppujen lopuksi puoli tuntia vähemmän aikaa mitä olin odottanut. Miina pääsi kuivatusloimen kanssa karsinaan, joka vaihdettiin iltatallin aikaan kevyeen loimeen, jonka tarkoitus oli pitää tamma seuraavaa päivää varten puhtaana.

Tänään jouduimme lähtemään liikkeelle jo ennen kukonlaulua, sillä matkaa tapahtumapaikalle kertyi meiltä Vanimasta melkoisesti. Reilusti varatusta ajasta huolimatta olimme myöhässä saapuessamme paikalle, sillä matkalla trailerista puhkesi rengas jonka paikkaamiseen meni tuhottoman kauan huonosti toimineen tunkin vuoksi. Siitä tosin sai syyttää allekirjoittanutta, jonka olisi pitänyt hankkia uusi tunkki jo parisen kuukautta sitten... Miinan verryttely jäi myöhästymisen takia vähäiseksi, mutta tamma vaikutti tästä huolimatta hyvin reippaalta. Se esiintyikin tilaisuuden tuomarien edessä oikein nätisti niin rakenne- kuin liikekokeidenkin aikana, josta kertonevat tamman saamat pisteet - 19 + 18 + 19 + 19, eli yhteensä 75 pistettä ja II-palkinto! Pääsimme siis aamupäivän hektisyydestä ja huonosta onnesta huolimatta hyvillä mielin suuntaamaan takaisin kotiin, ja kiitos siitä kuuluu täysin hienosti homman kotiin hoitaneelle Miinalle!

18.01.2016 - Tallityttö Sofian puuhastelua (kirjoittanut Anniina N.)
Anniina oli antanut minulle luvan tulla hoitamaan hänen hevosiaan aina kun halusin, joten lähdin tänään tallille katsomaan jos voisin auttaa jonkin hevosen kanssa. Kodiltani on tallille vajaan kilometrin matka, joten matka sujui hyvin kävellenkin pakkassäästä huolimatta. Kesällä taittaisin matkan pyörän kanssa, mutta meillä päin pieniä kyläteitä aurataan niin harvoin talvisin, ettei pyörällä tallille lähteminen tule kuuloonkaan.

Kun pääsin tallille, kello oli kaksi iltapäivällä, ja hevoset olivat saaneet jo päiväheinänsä. Menin heti katsomaan mitä lempiponilleni Miinalle kuuluu, sillä en ollut nähnyt sitä melkein kolmeen viikkoon - kokeet olivat vieneet niin paljon aikaani, etten ollut voinut lähteä tallille. Samaan tarhaan oli laitettu myös Bambi, Helmi ja Nanna, joita en ollut ennen hoitanut, mutta olin kyllä ihaillut niitä moneen kertaan. Viimein huomasin Miinan takani vielä yhden hevosen, jota en ollut aikaisemmin nähnyt - nimittäin pienen voikon varsan. Ihailin pikkuista muutaman minuutin ajan, ennen kuin Anniina tuli ulos tallista moikkaamaan minua. "Tulit aika sopivaan aikaan vierailulle, Miina varsoi eilen ton orivarsan tuolla", hän kertoi hymyillen iloisesti. Varsa olikin siis Miinan, eikä Helmen, kuten olin ajatellut! Kerrottuani Anniinalle erehdyksestäni hän jatkoi kertomalla, että Helmikin oli varsonut kaksi päivää sitten ja varsan kyllä olevan tarhassa emänsä kanssa, mutta se nähtävästi piilotteli ison heinäkasan takana.

Tallin omistaja oli arvannut että haluaisin hoitaa Miinaa, joka näytti sopivan hänelle hyvin. Haimme tamman yhdessä tarhasta, minä tosin hieman taka-alalla, jotta Miina ei säikkyisi hieman vieraampaa ihmistä varsansa lähellä. Anniina talutti tamman talliin, ja voikko varsa seurasi emänsä perässä päättäväisin askelin. Miina kiinnitettiin käytävälle, jossa sain aloittaa tamman harjaamisen, ja samalla Anniina harjoitteli varsan kanssa riimun laittamista päähän ja kosketuksen sietämistä selän päällä ja jaloissa. Juttelimme samalla tallilla tapahtuneista asioista, ja lupasin käydä jatkossa useammin paikan päällä, jotta en missaisi uusien varsojen syntymistä! Parinkymmenen minuutin päästä veimme emän ja varsan niiden karsinaan, jossa pieni ori kellahti saman tien kyljelleen nukkumaan sikeää unta tyytyväisen oloisen emän valvoessa jälkikasvuaan. Autoin Anniinaa hakemaan vielä muut hevoset sisälle iltatallia varten, jonka jälkeen minun oli aika lähteä kotiin.

Ulkoasu & kuvat © Anniina N. | Taustakuva © Chun Kit To (by-sa 2.0)
Vanima on virtuaalitalli / Vanima is a sim-game stable | Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse