Kuuralehdon Zarineo

Lempinimi Neo Rotu, sukupuoli Suomenhevosori
Syntymäaika 01.07.2016 (ikä) Säkäkorkeus 159cm
Väri Punarautias Rekisterinumero VH16-018-1686
Painotuslaji Koulu- ja esteratsastus Omistaja Anniina N. (VRL-09182)
Koulutustaso Helppo A, 80cm Kasvattaja Siguri, Kuuralehto
SV II - myönnetty 20.10.2016

Kuvat © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Luonnekuvaus

Zarineo polveutuu mielenkiintoisesta sekoituksesta ravureita ja ratsuja, joista varsinkin edellä mainitut edustavat suurta osaa kolmesta ensimmäisestä sukupolvesta. Kuitenkin jo kolmannessa polvessa tulee vastaan aikanaan mainetta niittänyt kouluori Kasanova, joka kisasi korkean tason koulua menestyksellä – sukunsa tapoin Neo itsekin tuntuu olevan monista tilkkutäkin palasista koottu kokonaisuus. Siinä on suuri osa suomenhevosen periksiantamatonta, mutta rauhallista työmyyrän asennetta, jonka lisäksi oman lisänsä kuvioon tuovat ajoittainen kilpahevosen herkkähipiäisyys, harvoin nähtävä yltiösosiaalinen osuus, sekä usein ratsastuskouluhevosissa tavattava minimaalisen effortin tekemisen taito. Näin muutamia mainitakseni siis – Neo näyttää vielä täyskasvuisena orinakin jatkuvasti uusia puolia itsestään, mikä tekeekin sen kanssa työskentelystä äärimmäisen mielenkiintoista.

Hoidokkina Neo seisoo kyllä nätisti paikallaan, mutta häslää päänsä kanssa milloin mitäkin. Erityisesti lähistöllä roikkuvat loimet ja riimut naruineen saavat helposti orin toimesta kyytiä, joten yleisen mielenrauhan (hoitajan siis) säilyttämiseksi Neo kannattaa laittaa kahdella narulla käytävälle kiinni, mikä hieman rajoittaa orin toiminta-aluetta. Neo pitää harjattavana ja muutenkin huomion keskipisteenä olemisesta, joten hoitotoimenpiteet sujuvat aina rutiinin tuomalla varmuudella. Niihin kuuluvat myös vesikarsinassa oleskelu sekä itse pesutilanne, kuten myös eläinlääkärin ja kengittäjän työnkuviin kuuluvat toimet. Kaviot ori nostaa niin ikään kiltisti, mutta voi toisinaan alkaa riuhtomaan jalkaansa pois, jos sen mielestä olisi jo aika siirtyä seuraavan aktiviteetin pariin. Pitämällä päättäväisesti jalasta kiinni ja tarvittaessa hieman ärähtämällä Neo palaa takaisin ruotuun, eikä yleensä yritä samaa temppua uudelleen. Varusteet se ottaa mukisematta päälleen, oli kyse sitten ratsutarvikkeista tai ravivaljaista, joita Neon kanssa silloin tällöin otetaan käyttöön mielenvirkistyksen vuoksi.

Neon rauhallisen työmyyrän ominaisuudet tulevat parhaiten näkyville ratsastaessa. Ori on poikkeuksellisen kärsivällinen ratsastajan omituisia ohjeita kohtaan, mikä tekeekin siitä oivallisen kumppanin aloittelevillekin ratsastajille. Kokeneissa käsissä siitä saa kuitenkin reippaiden alkuverryttelyjen jälkeen koulittua osaavan kouluratsun tai tarkan estehevosen. Sileällä sen vahvuuksiin kuuluvat tasaisuus ja voimakkaat askellajit, erityisesti sen laukka kerää usein hyviä pisteitä valkoaitojen sisäpuolella. Haittapuolena tasaisuudella on se, että ori valuu helposti myös hitaaksi tahmatassuksi, jos ratsastaja ei aktiivisesti pidä orin tahtia yllä. Pienet puolipidätteet ja temponvaihtelut ovatkin hyviä tapoja herätellä omiin aatoksiinsa vajoavaa oria.

Esteillä Neoa ei kuvittelisi samaksi hevoseksi, sillä hidastumisen sijaan ori vain kiihdyttää menoaan, jos puolipidätteiden teko unohtuu pitkäksi aikaa. Neo hyppää kaiken sen eteen laitettavan ilman ongelmia, aina perinteisistä puomeista risuesteisiin ja autonrengaskyhäelmiin. Se on myös hyvin notkea hevonen, joten aikaluokissa sen kanssa voi hyvin laittaa pienemmän vaihteen silmään ja koittaa ratsastaa lyhyillä teillä vauhdikkaan suorituksen. Jos Neon kuitenkin päästää menemään omia menojaan, voi tuloksena olla ainakin ulkopuolisille vaaralliselta näyttävää kaahotusta – tästä syystä oria ei esteillä opetusmestariksi voikaan kutsua.

Kisoissa Neo vastaanottaa ympäristöstä havaitsemansa signaalit kaksi kertaa vahvempana kuin kotona. Jokaiseen hirnahdukseen on vastattava välittömästi, ja jos oria kehottaa hieman väistämään painamalla kättä kylkeä vasten, Neo ottaa yhden askeleen sijasta vähintään kolme. Se siis vaatii jatkuvasti rauhoittelua päästäkseen sellaiseen mielentilaan, jossa ratsastaja pystyy verryttelyssä ja radalla vaikuttamaan siihen tehokkaasti. Jos siinä kuitenkin onnistutaan, ori suorittaa tasaisen varmasti siltä pyydetyt tehtävät, parannettuna vielä kisapaikan energialatauksen varustamilla liidokkailla askellajeilla.

Sukutaulu

i.

Valtarin Zhakki
sh, rt, 159cm

ii.

Hiskori
sh, prt, 160cm

iii.

Hiskirilla

iie.

Parma

ie.

Koistilan Saro
sh, trt, 155cm

iei.

Viluari

iee.

O.K. Javana

e.

Anffin Katinka
sh, rt, 159cm
SV III

ei.

Legendan Tummapaahto
sh, rt, 153cm

eii.

N.I.N Rattopoika

eie.

Safina

ee.

Hunajalaakson Kastanja
sh, rt, 159cm

eei.

VIR MVA Ch Kasanova
KTK III

eee.

Ilo-Tähti

Jälkeläiset

s. 01.11.2016, o. Vaniman Zeniitti, e. Vaniman Liljaana
s. 28.02.2017, t. Vaniman Nektariina, e. Anffin Nokkonen

Kilpailukalenteri

KRJ - 49 sijoitusta, joista 10 on voittoja + 2 CUP
11.08.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 3/30
11.08.2016 KRJ - Kisakeskus Lapland - Helppo A - 4/30
12.08.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 4/30
13.08.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 5/30
13.08.2016 KRJ - Kisakeskus Lapland - Helppo A - 3/30
18.08.2016 KRJ - Kisakeskus Lapland - Helppo A - 3/30
19.08.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 5/30
25.08.2016 KRJ - Yentel Ponies - Helppo B - 3/30
25.08.2016 KRJ - Yentel Ponies - Helppo B - 5/30
28.08.2016 KRJ - Yentel Ponies - Helppo B - 4/30
30.08.2016 KRJ - Yentel Ponies - Helppo B - 1/30
30.08.2016 KRJ - Yentel Ponies - Helppo B - 5/30
01.09.2016 KRJ - Pikkupellon talli - Helppo A - 4/40
02.09.2016 KRJ - Runoratsut - Helppo B - 1/40
03.09.2016 KRJ - Pikkupellon talli - Helppo A - 3/40
03.09.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 6/40
03.09.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 1/40
04.09.2016 KRJ - Pikkupellon talli - Helppo A - 1/40
05.09.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 4/40
07.09.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 1/40
08.09.2016 KRJ - Runoratsut - Helppo B - 4/40
09.09.2016 KRJ - Runoratsut - Helppo B - 1/40
10.09.2016 KRJ - Runoratsut - Helppo B - 6/40
10.09.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 6/40
17.09.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 2/40
18.09.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 6/40
18.09.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 5/40
20.09.2016 KRJ - Turha - Helppo A - 1/40
08.10.2016 KRJ - Ginger - Helppo A - 4/30
13.10.2016 KRJ - Hortensia - Helppo A - 1/40
13.10.2016 KRJ - Hortensia - Helppo A - 6/40
13.10.2016 KRJ - Overlord - Helppo A - 3/30
14.10.2016 KRJ - Escorant Trakehners - Helppo A - 6/40
15.10.2016 KRJ - Hortensia - Helppo A - 6/40
15.10.2016 KRJ - Escorant Trakehners - Helppo A - 2/40
16.10.2016 KRJ - Overlord - Helppo A - 1/30
17.10.2016 KRJ - Hortensia - Helppo A - 6/40
17.10.2016 KRJ - Overlord - Helppo A - 2/30
17.10.2016 KRJ - Micram Raceponies - Helppo B - 2/29
20.10.2016 KRJ - Escorant Trakehners - Helppo A - 1/40
20.10.2016 KRJ - Escorant Trakehners - Helppo A - 2/40
01.11.2016 KRJ - Iowa - Helppo A - 4/30
01.11.2016 KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 4/40
02.11.2016 KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 4/40
07.11.2016 KRJ - Iowa - Helppo A - 5/30
22.11.2016 KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 5/40
24.11.2016 KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 3/40
24.11.2016 KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 4/40
29.11.2016 KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 6/40
31.05.2017 KRJ-CUP - Savage - Helppo B - 14/234
30.09.2018 KRJ-CUP - Harmaatuulen oriasema - Helppo A - 13/228
ERJ - 40 sijoitusta, joista 5 on voittoja + 3 CUP
20.08.2016 ERJ - Whispering Heaven - 80cm - 4/27
22.08.2016 ERJ - Whispering Heaven - 80cm - 3/27
24.08.2016 ERJ - Whispering Heaven - 80cm - 1/20
02.10.2016 ERJ - Wayward Dressage - 80cm - 2/18
04.10.2016 ERJ - Wayward Dressage - 80cm - 2/18
06.10.2016 ERJ - Wayward Dressage - 80cm - 2/18
09.10.2016 ERJ - Wayward Dressage - 80cm - 3/18
14.10.2016 ERJ - Wayward Dressage - 80cm - 2/18
15.10.2016 ERJ - Wayward Dressage - 80cm - 1/18
16.10.2016 ERJ - Wayward Dressage - 80cm - 1/18
18.10.2016 ERJ - Wayward Dressage - 80cm - 1/18
20.10.2016 ERJ - Zodiac Stables - 80cm - 2/26
24.10.2016 ERJ - Zodiac Stables - 80cm - 4/26
24.10.2016 ERJ - Wayward Dressage - 80cm - 3/18
25.10.2016 ERJ - Wayward Dressage - 80cm - 4/18
28.10.2016 ERJ - Wayward Dressage - 80cm - 2/18
03.12.2016 ERJ - Romilly - 80cm - 5/43
25.12.2016 ERJ - Mörkövaara - 50cm - 3/16
25.12.2016 ERJ - Mörkövaara - 60cm - 3/15
26.12.2016 ERJ - Mörkövaara - 50cm - 3/16
29.12.2016 ERJ - Mörkövaara - 60cm - 2/15
30.12.2016 ERJ - Mörkövaara - 50cm - 4/16
17.01.2017 ERJ - Brokeback - 80cm - 4/30
19.01.2017 ERJ - Ventos - 40cm - 3/19
20.01.2017 ERJ - Brokeback - 80cm - 2/30
21.01.2017 ERJ - Brokeback - 80cm - 5/30
23.01.2017 ERJ - Brokeback - 80cm - 2/30
26.01.2017 ERJ - Brokeback - 80cm - 4/30
31.01.2017 ERJ - Vaaranmaan Suomenhevoset - 80cm - 3/30
01.02.2017 ERJ - Vaaranmaan Suomenhevoset - 80cm - 2/30
02.02.2017 ERJ - Vaaranmaan Suomenhevoset - 80cm - 5/30
02.02.2017 ERJ - Vaaranmaan Suomenhevoset - 80cm - 1/30
04.02.2017 ERJ - Kilpailukeskus Reiter - 80cm - 4/30
04.02.2017 ERJ - Ventos - 80cm - 5/30
06.02.2017 ERJ - Vaaranmaan Suomenhevoset - 80cm - 5/30
09.02.2017 ERJ - Vaaranmaan Suomenhevoset - 80cm - 3/30
11.02.2017 ERJ - Metsovaara - 70cm - 2/35
11.02.2017 ERJ - Metsovaara - 80cm - 2/40
28.02.2017 ERJ-CUP - Hukkapuro - 80cm - 17/181
23.03.2017 ERJ - Kilpailukeskus Steward - 80cm - 4/30
24.03.2017 ERJ - Kilpailukeskus Steward - 70cm - 2/30
30.04.2017 ERJ-CUP - Hortensia - 70cm - 4/85
31.05.2018 ERJ-CUP - Ventos - 80cm - 12/131
VSR - 5 sijoitusta, joista 0 on voittoja
31.07.2016 VSR-CUP - Susiraja - 80cm - 3/73
31.03.2017 VSR-CUP - Susiraja - 80cm - 7/95
30.04.2017 VSR-CUP - Susiraja - 60cm - 3/40
30.06.2017 VSR-CUP - Susiraja - 80cm - 6/50
30.04.2018 VSR-CUP - Susiraja - 80cm - 3/58

Päiväkirja & valmennukset

Ei merkintöjä.

Ulkoasu & kuvat © Anniina N. | Taustakuva © Chun Kit To (by-sa 2.0)
Vanima on virtuaalitalli / Vanima is a sim-game stable | Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse