Viehättävän Viuhka

Lempinimi Viuhka Rotu, sukupuoli Suomenpienhevostamma
Syntymäaika 14.10.2015, 25v Säkäkorkeus 147cm
Väri Voikko Rekisterinumero VH15-018-2115
Painotuslaji Kouluratsastus Omistaja Anniina N. (VRL-09182)
Koulutustaso Vaativa B Kasvattaja Ram., Viehättävä
KTK III - myönnetty 20.02.2016
KRJ I - myönnetty 15.02.2017
SLA II - myönnetty 20.06.2018
SV III - myönnetty 20.12.2015

Kuva © kasvattaja

Luonnekuvaus

Viuhka on oikea hellanlettas, joka toimii kuin enkeli tilanteessa kuin tilanteessa. Vauhdikkaammat ihmiset voisivat kuvailla tammaa jopa tylsäksi, sillä muiden hevosten villiintyessä tarhassa hurjaan laukkaan Viuhka jatkaa rauhassa syömistä heinäkasan luona. Suloisen ulkomuotonsa ansiosta Viuhka on erityisesti lasten suosikki, ja Viuhka nauttiikin kovasti saadessaan huomiota ja ihailua osakseen pieniltä lapsilta.

Hoidettaessa Viuhka ei liiku sille osoitetulta paikalta, vaikka naru jätettäisiin sitomatta. Tai no, eipä riimuakaan oikeastaan tarvisi pitää tamman päässä, jos ollaan ihan tarkkoja. Viuhka seistä nököttää paikallaan vaikka hamaan tappiin saakka sillä välin, kun hoitaja hyörii sen ympärillä. Harjaaminen on tamman mielestä varsin mukavaa, ja se alkaa usein hauskasti roikottamaan alahuultaan rentoutuessaan. Jalat se antaa puhdistaa kiltisti, eikä edes yritä nojailla ihmiseen puhdistusoperaation aikana. Varustaminen sujuu samalla ongelmattomalla kaavalla.

Ratsastajan noustessa Viuhkan selkään se odottaa kuuliaisena paikallaan, ja lähtee vasta pohjeavut saatuaan. Tamma on välillä alkutunnista jokseenkin tahmea, ja vaatii reipasta eteenratsastusta ensiminuuteista alkaen. Lihasten verryttyä Viuhka löytää oman moottorinsa, jolloin ratsastajakin saa jättää vakavan tuuppauksen pois ja keskittyä hienosäätämään liikkeitä. Viuhkalla ei ole kovin lennokkaat liikkeet, mutta se kompensoi liikkeitään tarkkuudella ja kuuliaisuudella. Useimmiten sen kanssa on todella miellyttävää tehdä töitä, tamma kun antaa kaikkensa ratsastajalleen.

Lastaus on ainoa Viuhkan varsinainen heikko kohta, sillä tamma on aina lastattava kaverin kanssa. Joutuessaan yksin koppiin se stressaantuu selvästi ja yrittää kaikin keinoin päästä pelottavasta paikasta pois. Toisen hevosen seurassa se on kuitenkin täysin rauhallinen. Kilpailupaikalla Viuhka käyttäytyy oikein fiksusti, eikä ota pisteitä ympäristön hälinästä. Verryttelyssä sekä kisakentällä se jaksaa keskittyä ratsastajan apuihin ja suorittaa tehtävänsä tasaisen varmasti, aivan kuten kotonakin.

Sukutaulu

i.

Viehättävän Viskari
sh, vkk, 158cm
KTK II, KRJ I

ii.

Mörkövaaran Viikari
sh, prt, 163cm
KTK II

iii.

Lakean Karhunkaataja
KRJ I, ERJ III, KERJ I, SLA I, YLA2, SV I

iie.

Fiktion Laisa
KRJ I, SLA II, YLA2

ie.

Ch Koistilan Haave
sh, prt, 157cm
KTK III, KRJ I, YLA2

iei.

VIR MVA Ch Kauhukakara
KTK II, KRJ III, ERJ III

iee.

Koistilan Viska
KTK III, KRJ II

e.

Viehättävän Valeria
sh, hprn, 145cm
KTK II, KRJ I, SLA II, SV I

ei.

VIR MVA Ch Hamppuheebo HUI
sh, tprt, 148cm
KTK III

eii.

Ch Pikantin Huimatuuli
ERJ II, YLA2

eie.

Siljan Kassialma
KTK III

ee.

Ch Siljan Satumörkö
sh, prt, 147cm
KTK II, KRJ II, YLA2

eei.

Siljan Mörköpeikko

eee.

Siljan Mörköpettiina

Jälkeläiset

s. 09.02.2016, t. Vaniman Viiri, i. Vaniman Älynväläys
s. 11.03.2016, t. Vaniman Villanella (KTK II), i. Vaniman Nokturno

Kilpailukalenteri

15.11.2015 VSR - Suomenhevosten rotunäyttely - III-palk.

KRJ - 42 sijoitusta, joista 6 on voittoja
25.10.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 7/50
28.10.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 5/50
31.10.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 6/50
08.11.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 4/50
11.11.2015 KRJ - Petäjävaara - Helppo A - 5/50
12.11.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 5/50
12.11.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 6/50
13.11.2015 KRJ - Holmberg - Vaativa B - 1/50
14.11.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 3/50
15.11.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 7/50
15.11.2015 KRJ - Holmberg - Vaativa B - 3/50
17.11.2015 KRJ - Holmberg - Vaativa B - 5/50
17.11.2015 KRJ - Fiktio - Helppo A - 4/40
17.11.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 2/50
20.11.2015 KRJ - Holmberg - Vaativa B - 1/50
22.11.2015 KRJ - Fiktio - Helppo A - 3/40
27.11.2015 KRJ - Fiktio - Helppo A - 3/40
11.12.2015 KRJ - Viehättävä - Vaativa B - 3/50
16.12.2015 KRJ - Viehättävä - Vaativa B - 1/50
20.12.2015 KRJ - Viehättävä - Vaativa B - 2/50
25.12.2015 KRJ - Viehättävä - Vaativa B - 3/50
27.01.2016 KRJ - Heili - Vaativa B - 7/70
31.01.2016 KRJ - Heili - Vaativa B - 2/70
04.02.2016 KRJ - Heili - Vaativa B - 1/70
05.02.2016 KRJ - Március - Vaativa B - 3/30
06.02.2016 KRJ - Március - Vaativa B - 3/30
07.02.2016 KRJ - Március - Vaativa B - 5/30
07.02.2016 KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 7/60
09.02.2016 KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 4/60
10.02.2016 KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 1/60
11.02.2016 KRJ - Március - Helppo A - 4/30
11.02.2016 KRJ - Hukkapuro - Vaativa B - 2/30
13.02.2016 KRJ - Március - Helppo A - 4/30
13.02.2016 KRJ - Härdelli - Helppo A - 5/30
14.02.2016 KRJ - Hukkapuro - Vaativa B - 3/30
15.02.2016 KRJ - Hukkapuro - Vaativa B - 5/30
15.02.2016 KRJ - Hukkapuro - Vaativa B - 3/30
19.02.2016 KRJ - Március - Helppo A - 5/30
19.02.2016 KRJ - Härdelli - Helppo A - 1/30
23.02.2016 KRJ - Härdelli - Helppo A - 4/30
05.03.2016 KRJ - Turmeltaja - Vaativa B - 3/30
07.03.2016 KRJ - Turmeltaja - Vaativa B - 2/30
VSR - 3 sijoitusta, joista 1 on voittoja
30.04.2016 VSR-CUP - Susiraja - Vaativa B - 7/84
31.08.2016 VSR-CUP - Susiraja - Vaativa B - 9/96
30.04.2018 VSR-CUP - Susiraja - Helppo A - 1/105

Päiväkirja & valmennukset

28.12.2015 - Näin joulun välipäivinä ei-hevosihmiset ottavat usein rennosti, käyvät ehkäpä ulkoilemassa kauniissa talvimaisemissa ja viettävät aikaa läheisten kanssa illalla television ääressä. Meillä Vanimassa päivän ohjelmaan kuului kuitenkin reissu lähimaneesille, jonne päätin viedä nuoren Viuhka-tamman pitkästä aikaa irtohypytettäväksi. Koska kyseessä on kuitenkin vasta kaksivuotias hevonen, otin mukaani myös vanhemmat Bambin, joka ei myöskään ole päässyt pitkään aikaan huvittelemaan esteiden pariin. Lastasin siis tammat aamutuimaan traileriin asianmukaisiin kuljetusvarusteisiin käärittynä ja kaarsin auton pois tallin pihasta puoli kahdeksan aikaan. Mukaani lupautuivat lähtemään tallitytöt Erika ja Milla, jotka ovat käyneet ratsastamassa Vaniman hevosia tallitöitä vastaan jo pidemmän aikaa.

Saavuttuamme paikan päälle trailerissa odotti kaksi innokasta hevosta. Matka oli sujunut odotetusti hyvin ja molemmat tulivat nätisti ulos kopista, jonka jälkeen Erika otti molemmilta varusteet pois minun ja Millan pidellessä hevosia paikallaan. Milla tarjoutui tulemaan avukseni myös estekujan rakennuksessa, joten Erika sai huolehtia sillä aikaa tammojen kävelytyksestä maneesissa. Kun esteet olivat valmiit, otin Viuhkan omaan haltuuni ja kävelytin sitä pariin kertaan kujan läpi, jotta se ymmärtäisi hieman mihin sitä ollaan oikein jouduttu. Itse irtohypytys sujui oikein mallikkaasti: Bambi näytti vanhana konkarina mallia oikeaoppisesta suorituksesta, jonka jälkeen oli Viuhkan vuoro näyttää osaamistaan. Lopeteltuamme hevosten hyppyyttämisen Milla hoiti vuorollaan hevosten loppukävelytykset, ja me kasasimme Erikan kanssa puomit ja tolpat takaisin telineilleen. Päästyämme lopulta kotiin molemmat tammat saivat tytöiltä perinpohjaisen harjaustuokion.

20.01.2017 - Allekirjoittaneen mielestä viime vuoden juhannuksesta tuntuu olevan vasta muutama kuukausi, mutta tässä sitä suunnitellaan jo vuoden toisen kouluratsujen laatuarvostelun osallistujalistaa. Meillähän olisi jo aikamoinen liuta hevosia, joilla on suvun ja/tai jälkeläisten kisapisteiden perusteella täydet pisteet plakkarissa, mutta omien kiireiden takia hevosten viimeistely on venynyt pahimmillaan jo kuukausilla eteenpäin. Otin kuitenkin vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja hoidin pienhevosnelikkoni kuntoon myös muilta osin: mukaan lähtivätkin siis vanhempi tamma Maustebasiliski, nuorehko viehättäväläinen Viuhka-neiti (edit: omistajan mielestä nuori, tammahan on todellisuudessa täyttänyt jo 15), sekä Vaniman omat kasvatit Älynväläys sekä Kuusnelonen.

Viuhkahan olikin tosiaan vanhempi kuin muistelin (heheh, ajan tasalla oleva hevosenomistaja täällä hei), joten kiittelen onneani, että tajusin ottaa sen nyt käsittelyyn laatuarvostelujen varalle. Kuten yleensäkin omien hevosteni kohdalla, myös Viuhkan tapauksessa tamman jälkeläisten menestys sai harkitsemaan sen lähettämistä muiden mukana laatuarvostelutilaisuuteen. Ensimmäisenä syntynyt Viiri on kerännyt jo 18 sijoitusta, ja oma Villanellani on saavuttanut täydet koulusijoitukset viime vuoden puolella. Totesin myös itsekseni, että olisi harmi jos Viuhkan jälkeläisluku tulisi jäämään vain kahteen tammajälkeläiseen. Onhan kyseessä kuitenkin erittäin kapasiteetikas pienhevostamma, joka periyttää kaiken lisäksi voikkoa väriä – varsinainen kultakimpale siis jalostuskäyttöä ajatellen. Kunhan laatuarvostelu on saatu alta pois, alan luultavasti jossain välissä katselemaan oria omasta tallistani, tai mahdollisesti jopa ulkopuolisilta talleilta. Niin tai näin, nyt keskitymme Viuhkan kanssa täysillä tulevaan laatuarvosteluun valmistautumiseen.

Ulkoasu & kuvat © Anniina N. | Taustakuva © Chun Kit To (by-sa 2.0)
Vanima on virtuaalitalli / Vanima is a sim-game stable | Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse